24. elokuuta 2013

Korun korjaus

Kesän remppatohinassa onnistuin tipauttamaan korun lattialle ja eikös se hajonnut:



Pienen sulattelun jälkeen päätin korjata korun virkkaamalla hajonneet osan tilalle kukan. Ja symmetrian vuoksi toiselle puolelle samanlainen:


21. elokuuta 2013

Collegefarkut


Sopivan pehmeät pukea ulkohousujen alle. Toiveena oli myös ”lököttävä” malli, minkä takia siis tuo haaraväli on normaalia pidempi. Hoikalle pojalle lisäksi kuminauha  vyötärölle ja hieman ekstrapituutta lahkeisiin.


Jujuna oli saada collegehousut näyttämään farkuilta. Alunperin oli ideana hieman enemmän leikkauksia ja tikattuja saumoja... ne jotenkin unohtui kaavoja piirustellessa ja muistui mieleen vasta kun saksin jo kangasta. Seuraaviin sitten :)

18. elokuuta 2013

Taskutakki langalla leikkien

Syksyn pakko saada kirja oli ehdottomasti Veera Välimäen Lankaleikki. Tiesi jo etukäteen, kiitos Ravelryn, että puikoille hyppää Taskutakki. Ja mielessä oli heti visio sinisestä versiosta… täydellinen sävy löytyi omista jemmoista: Louhittaren Luolan Väinämöinen sävyssä Hämy! Yksi vyyhti ei vaan riitä vielä mihinkään, eli piti tilata hieman lisää.

Ja sitten hieman matikkaa: mun lankavalinta kun on paljon ohkasempaa kuin ohjeessa! Koetilkkuilun jälkeen meni melkein hermot kaikkiin laskutoimituksiin ja lopulta päätin riskillä ottaa puikkokooksi 3 mm ja neuloa suurimman koon mukaan. Porskuttelen parhaillaan vinhaa vauhtia kaarroketta, jotta pääsen sovittelemaan kannattiko ottaa riski… vai olisiko sitten kuitenkin pitänyt vaan ottaa ja laskea vielä hieman enemmän…

bib flower

3. elokuuta 2013

Testineulontaa tarjolla


Pandapaitaan on syntynyt ohje

Kokoja löytyy 140, 150 ja 160 cm sekä S, M, L ja XL. Langaksi sopii puuvilla tai puuvillasekoite, jonka juoksevuus on n. 215-250 m/100 g. Tikutellaan n. 3 mm puikoilla saumattomana ylhäältä alas. Kuva toteutetaan jälkeenpäin silmukoita jäljittelemällä.

Huutelisin nyt ohjeelle testineulojia!