Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulottua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulottua. Näytä kaikki tekstit

8. maaliskuuta 2021

Sukka-Finlandiaa

Reilu kolme vuotta taaksepäin järjestettiinn ekan kerran Sukka-Finlandia ja minäkin olin huumassa mukana kilpailemassa. Tai siis heti alkuun totesin etten pysty kilpailemaan neulenopeudesta, kun en osaa noudattaa ohjeita… Säveltelin ohjeita ja malleja jonkin verran oman näköisiksi, mutta tein kuin teinkin kaikki julkaistut mallit.

Täältä blogin puoleltakin löytyy raporttia ainakin seuraavista malleista: mysteerisukka ”Veitsenheittäjä Ilari”, lämmittelysukka ”Keväälläkerran”, etappi 1 ”In Memoriam”, etappi 2 ”Kuvastin” ja etappi 3 ”AndanteFestivo”.

Jostain syystä ilman blogiraporttia jäivät etapit 4, 5 ja 6… (Silloin tietysti opiskelin samalla työn ohessa Visuaalista markkinointiviestintää ja vuoden vaihteen jälkeen vaihdettiin isompi vaihde silmään niin, että valmistuin etuajassa.) Toki neuloin myös  nekin sukat ja niistä tähän nyt vielä pikaraportoinnit:

Etappi 4:n ohjeena oli ”Hellunen”

Mun modaukset on koottu Ravelryn projektisivulle.

 

Etappi 5: ohjeena oli ”Trapetsitaiteilija Annika” ja tämä oli mun lemppari!

Modaukset löytyvät Ravelryn projektisivulta.

 

Viimeinen eli etappi 6: ohjeena oli ”Onnenmaa”

Ja modaukset taas Ravelryn projektisivulta.

 

Tämän jälkeen Sukka-Finlandia ei ole jostain syystä mahtunut mun aikatauluihin eli multa on jäänyt pari vuotta välistä. Mutta tänä vuonna olin taas mukana, mutta vähän toisella tavalla… nimittäin suunnittelijana!

Marraskuussa 2020 paljastettiin seuraavan kisan suunnittelijat ja siellähän se minunkin kuva komeilee Sukka-Finlandian blogissa. Helmikuussa oli mun etappi ja ohjeena ”Kaaso nro 1” (Ravelry linkki), josta juuri julkaistiin Sukka-Finlandan blogissa kiva kooste. Se kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa!

Kiva kokemus, joka on poikinut taas vaihteeksi mun päähän vaikka mitä ideoita ;)

14. tammikuuta 2018

Adelante

Sukka-Finalndian 3. etapin sukissa oli ihania palmikoita! Jostain syystä varren palmikoita katkoi yhtäkkiä kirjoneule, johon oli sekoitettu vielä helmiäkin... niin ei mun juttu. Eli omiksi sävellyshommiksi taas meni.

Pistin koko homman niinkin päälaelleen, että neuloin sukat varpaista varteen. Aloitin siis koko homman piirtämällä palmikkokaavion uusiksi niin, että kärjen palmikot eivät rikkoutuisi:


Aloitin sukat 8-aloituksella ja neuloin ensin c-kaavion 6 reunimmaisilla silmukoilla palmikkoa sopivan pätkän, jonka reunoista poimin silmukat kärjen ylä- ja alapuolelle. Oman kaaviomuokkauksen jälkeen posotin menemään c-kaaviolla.


Kantapäähän sovelsin 2. etapin sukan kantapäätä. Kantalapussa toistin c-kaavion kerrosta, jolla varsi jatkuisi kavennusten jälkeen.


Varressa jatkoin c-kaaviolla, jätin kirjoneuleen helmineen pois välistä ja jatkoin a-kaaviolla. Päättelin Tubular BO:lla, joka toimi kiitettävästi vaikka pohjalla ei ollutkaan 1x1 joustinta.

Lankana mulla oli meleerattu harmaa Wendy Roam, joka juoksevuus on noin fingering vahvuinen. Tikuttelin optimistisesti 2 mm puikoilla, kun ajattelin että palmikot vetäisivät neulosta hieman kasaan... No ei tarpeeksi, koska näistä tuli omaan jalkaan ihan liian leveät. Menivät jo äidille. Omaan jalkaan olisi pitänyt tehdä sillä lapsen koon silmukkamäärällä.

Näistä tuli ihan näppärät käyttösukat:




Sitten taas säveltämään seuraavan etapin sukkia :D

25. joulukuuta 2017

Säihky kuvastin

Sukkafinlandian toisen etapin sukissa ei estetiikka ihan istunut mun silmään... eikä mun mielestä käytännössäkään oikein toimi: paksuhko sukkalanka pitsisukissa on paitsi kömpelö käyttää, niin myös kömpelön näköiset. Eli meni mun osalta modaushommiksi.

Olin salaa toivonut että suositellulle Tukuwool Sock -langalle olisi suunniteltu jotkin palmikkoihanuudet ja olin jopa "kakuttanutkin" jo langan valmiiksi. Mallin julkaisun jälkeen sain kuitenkin sukeltaa lankapiirongin laatikoihin ja sieltä löytyi juuri täydellinen lanka pitsisukkiin. Ja mun käsialalle! Vuosi takaperin ostin Tampereen kässämessuilta Puffalan Sukka-puffa säihky -lankaa värissä Pink Lady ja se on odottanut ihan selkeästi juuri tätä ajankohtaa (tänä vuonna ostamani Nomparelli-Puffa tullee siis käyttöön aikaisintaan vuoden päästä). Jotta pääsin ohjeen tiheyteen, sain ottaa käyttöön 1,5 mm puikot.

Tekniset modaukset:
  • egyptiläinen kärki
  • pitsin a- ja b-kaaviot ainoastaan sukan ulkosyrjään
  • kiilalisäykset joka 2. krs ja ohjetta vähemmän
  • kantapääsileää neuletta (mulla kuluu sukat puhki pääasiassa isovarpaan kärjestä ja kantapään alta eli ne kohdat kaipaisivat "vahvistusta", ei kantapään takaosa kuten ohjeessa)
  • varressa a-kaavion toisella puolella myös b-kaavio, mutta peilikuvana (jätin c-kaavion pois)
  • päättely Tubular BO:lla


Näistä tuli kunnon juhlasukat:


Lisää kuvia yksityiskohdista Instassa!

17. joulukuuta 2017

Muistojen Tonttupolkka

Sukkafinlandian ensimmäinen etappi starttasi itsenäisyyspäivänä ja mikä herkku ohje sieltä paljastuikaan!


TiiQ:n In Memoriam sukka ohjeineen on niin täydellinen kuin mun mittapuulla vain on mahdollista! Siinä vaiheessa kun mulla ei ole tarvetta säveltää mallia "paremmaksi" ja ohje saa mut, tapoihin pinttyneen jäärän, opettelemaan pari uutta tekniikkaa (Tubular CO kahdella erivärisellä langalla ja pitkien langanjuoksujen nostaminen seuraavalla kerroksella), ei homma voi enää paremmaksi muuttua.

Tosin viimeistelyssä homma sitten meni vähän plörinäksi, kun pingotuksessa lankadominanssi hävisi kokonaan ja kuvissa värit sekoittuvat keskenään... mutta itse matka oli yhtä nautintoa!

Seuraavaa ohjetta odotellessa vielä kuvat kirjoneuleista sekä työn oikealta että nurjalta puolelta, ennen viimeistelyä:



Koska olen löysäilijä, niin tikuttelin sukat 2 mm puikoilla ja langat ovat harmaa Wendy Roam ja Puffalan Sukka Puffa värissä Tonttupolkka.

10. marraskuuta 2017

Lämmittelysukka

Sukka-Finlandian makustelupalat jatkuivat lämppäreillä: Keväällä kerran -sukilla. Jotka itse kyllä ristin Syystalvella kerran -sukiksi, koska kevättä saa kyllä vielä odottaa aika pitkän aikaa.

Lämppärit ei puhuttelut mua ensin pitkään aikaan yhtään. Mutta tuossa parisen viikkoa takaperin iski inspiraatio miten modata malli enemmän oman näköiseksi, kun nämä kaksi lankaa olivat joutuneet sukkalankalaatikossa vieretysten:


Lai-la-lai Yarnzin Shell Sock ja Lana Gatton Perlata d'Australia ilmoittivat haluavansa kimppaan juuri tähän malliin.

En tietenkään taaskaan noudattanut ohjetta, vaan rupesin säveltelemään jo silmukoiden luonnissa... Loin silmukat jämälangalla ja taka-ajatuksena oli myöhemmin purkaa väliaikainen aloitus ja päätellä sukan suu Tubular Bind Offilla. Mutta eihän sekään suunnitelma pitänyt. Tästä lisää myöhemmin.


Ensimmäisen kaavion selätyksen jälkeen pistin langat neulekävyille:


Ja jatkoin sukan neulomista intarsiana:


Palmikon välit siis samalla valkoisella kuin sukan suun pitsineule ja itse palmikot vihreällä. Ja neulominen tapahtui nurinkurin: neuloin työn nurja puoli ulospäin eli neuloin oikean puolen kerroksen aina sisäsyrjältä. Neulekäpyjen pitäminen järjestyksessä oli näinkin haastavaa puuhaa. Neulekävyt siellä varren sisällä hommasta ei olisi tullut mitään :D

Kantalapun tein vielä intarsiana, mutta kantalapun ja sen jälkeen sekä kiilat että pohja kokonaan vihreällä:


Kärjen palmikoita piti taas vähän säveltää, että intarsia toimi loppuun asti:


Ja sit uusi suunnitelma varteen: purin pois sen väliaikaisen aloituksen, joka näytti aika kivalta ja neuloin tilalle kerroksen oikeaa vihreällä langalla ja päättelin Jeny's Suprisingly Stretchy Bind Offilla.

Ihan ok sukat tuli:



Tosin mun jalkaan liian löysät, vaikka ohjeesta poiketen käytin sekä fingering että light fingering vahvuista lankaa ja 2 mm puikkoja...

14. lokakuuta 2017

Mysteerisukka

Puikkomaisteri tarjoili Sukka-Finlandialle pientä esimaistelua mysteeriohjeen muodossa. Veitsenheittäjä Ilarille omistettu sukkamalli oli varsin kutkuttava. Omaan tyyliini en tietenkään osannut noudattaa ohjetta sanatarkasti, vaan tein sukkaparin pienillä teknisillä modauksilla.

Pakko myöntää etten halunnut ruveta ihan summamutikassa neulomaan mitä sattuu ja odotin että muut innokkaammat neulojat julkaisivat kuvia vihjeiden mukaan neulotuista kappaleista. Vasta kolmannen vihjeen jälkeen, kun pystyin jo hieman päättelemään minkä näköiset sukat olisi tulossa, loin silmukat ja pistin puikot viuhumaan. Nähtyäni millainen sukka olisi tulossa, tein omiin sukkiini seuraavat modaukset:


  •     neuloin 1-osan lapun reunasilmukat sileänä neuleena, jotta sain reunasilmukat poimittua siistimmin



  •     1-osan lopussa en katkaissutkaan lankaa vikan silmukan kohdalla, vaan jatkoin samalla langalla poimien silmukat lapun kaikista reunoista valmiiksi (onnistuu siistimmin virkkuukoukulla ja langalla, jotka sitten siirrän puikolle)



  •     en edelleenkään katkaissut lankaa, vaan jatkoin samoin tein neulomaan 2-osaa
  •     2-osan yhdistin silmukoimalla vastakkaisen puolen jo poimittuihin reunasilmukoihin -> nyt joustaa saman verran joka suuntaan ja pääteltäviä langanpäitä on vain 4,



  •     koska jätin päättelylangan pätkän niin pitkäksi, että se riitti vielä kärjen neulomiseen


Tämän jälkeen noudatin jopa välillä suht kiltisti ohjetta!


(Ohjeesta poiketen neuloin kantapään merkin jämälangalla, enkä kontrastilangalla...)


Ja sävelsin taas vasta viimeisessä vihjeessä:

  •     varren raidoissa neuloin korostelangan krs:n nurjaa niin, että varresta löytyisi samaa kolmiulotteisuutta kuin jalkaterän päällä
  •     päättelin Tubular Bind Offilla -> ehdottomasti parhaaksi toteamani päättely 1x1-joustinneuleelle: kaunis reuna, sopivan napakka ja kuitenkin erittäin joustava.


Tykkään mallista hurjasti. Varsinkin siitä, että pystyin modaamaan omilla tekniikkamieltymyksillä ilman että sukan ulkonäkö juurikaan muuttui, koska tuli niin mun näköiset sukat!

Neuloin sukat light fingering vahvuisesta langasta 1,5 mm puikoilla ja täytyy myöntää etten itse välitä juurikaan paksummista villasukista. Muiden valmistuneita sukkia katsellessani silmiini pistää varsinkin ne, mun mittapuun mukaan, superpaksusta langasta neulotut sukat, jotka näyttävät patalapuilta... ja tuli mieleen, että ovatkohan muut mitanneet 1. vihjeen kappaleensa venyttämättä? Ja sen takia sukista tullut niin valtavat? Itse ainakin mittasin venytettynä, koska sellaisena sukka on jalassakin.


Nämä on jo kovassa käytössä :

23. syyskuuta 2017

Testing?

I've had a plan for a really personal pattern for quite on time and the process to make one and further to turn it to a pattern has been long...  I just checked my bookkeeping and I casted my first Hjördis on the needles pretty much one year ago.  It was finished in December and the original cardigan in Tukuwool fingering looks like this:


I casted on the second version even before finishing the first one, 'cause I wanted to try it in two colours. Not a good idea! So not my thing and required a lot of concentration 'cause I wanted it also to bee seamless and that meant two coloured brioche with sort rows as well as intarsia edges. This version was not the relaxing almost brainless knitting that I was in mood for. So it took quite a while to get it finished and I got it done only 'cause I had a deadline: it had to be done before flying abroad to visit a friend to whom I made it as a present! The cardigan is made in some kind of wool blend (forest green) and a mohair blend (dirty peach) I'm though very pleased with the finished cardigan:


This summer I got a vision of a longer version that I just had to cast on right away! And I'm in love with my bright mohair blend cardigan:


Do you want to test the pattern?

Sizes: XS - S - M - L - XL - XXL - 3XL to fit bust Circ 70 - 80 - 90 - 100 - 110 - 120 - 130 cm (28 - 32 - 36 - 40 - 44 - 48 - 52”)
Gauge: 10 x 10 cm (4”) = 20 sts and 40 rows in Brioche (in Brioche 1 st cowers 2 rows)
Yarn weight: fingering

Deadline: December 2nd, 2017


More in my Ravelry groups test thread.

27. maaliskuuta 2016

Raanu

Year 2015 was anniversary for folk costumes in Finland and even I got very inspired. I didn't use though directly folk costumes as inspiration sources but got inspired by other traditional textile crafts. As one source for my inspiration was a traditional wall hanging raanu that I used for a stranded pattern and executed as a cardigan:



SIZES: XS - S - M - L - XL - XXL - 3XL
FINISHED MEASUREMENTS: 
Bust Circ 100 - 110 - 120 - 130 - 140 - 150 - 160 cm (40 - 44 - 48 - 52 - 56 - 60 - 64”)
YARN WEIGHT: fingering (14-16 wpi)
RECOMMENDED YARN: RintalanTila Kampalanka 
MATERIALS: 
MC about 720 - 815 - 920 - 1040 - 1175 - 1330 - 1500 m (790 - 895 - 1010 - 1140 - 1285 - 1455 - 1640 yd) and CC1, CC2 and CC3 each about 180 - 205 - 230 - 260 - 295 - 335 - 380 m (197 - 225 - 252 - 285 - 323 - 367 - 415 yd)
NEEDLES: 3 and 3.5 mm (US 2.5 and 4) or a size to obtain gauge
GAUGE: 10 x 10 cm = 24 sts and 34 rows
SKILL LEVEL: advanced
TECHNIQUES:
Provisional crochet CO, short rows, stranded knitting in flat, chart, intarsia
PRICE: 6€ 


30. marraskuuta 2015

Top Down Hulda Jacket

I have re-written the pattern for Hulda Jacket! The new pattern, Top Down Hulda Jacket, is now a top down version of the original jacket, made in one piece without any seams and also with more sizes and multiple gauge alternatives!


FINISHED MEASUREMENTS:

YARN WEIGHT, NEEDLES, GAUGE and MATERIALS: in table below - The jacket is worked with same size needles throughout the whole work. Use needle size in the table or a size to obtain the gauge. Pattern is written for 4 different yarn weights and gauges that are listed on the table.


SKILL LEVEL: intermediate
TECHNIQUES: short rows, stitch count charts, Provisional Crochet CO
EXAMPLE PIECE: The original Hulda jacket is made of unknown fingering weight wool blend in size S. The new top down version in size M that is made in quadruple cobweb weight mohair blend that is equivalent to a sport weight yarn. Both jackets are photographed on a 170 cm (5’7”) tall model with strategic measurements of 80 – 70 – 95 cm (31.5 – 27.5 – 37.5”).
PRICE: 5 € 

Tein Huldan takin ohjeen uusiksi… Top Down Hulda Jacket neulotaan ylhäältä alas täysin saumattomasti! Uudelleen kirjoitetussa ohjeessa on nyt myös lisää kokoja sekä useampi tiheysvaihtoehto eri vahvuisille langoille.


VALMIIN NEULEEN MITAT: yllä olevassa tasokuvassa
LANKA, PUIKOT, TIHEYS JA LANGAN KULUTUS: yllä olevassa taulukossa - Koko työ neulotaan samankokoisilla puikoilla. Ohje on kirjoitettu neljälle eri vahvuiselle langalle ja tiheydelle, jotka löytyvät taulukosta.
VAIKEUSLUOKITUS: keskiverto
ERIKOISTEKNIIKAT: Lyhennetyt kerrokset, silmukkaluvut taulukoissa ja väliaikainen virkkausaloitus.
ESIMERKKINEULE: Alkuperäisen Huldan takin lankana tuntematon villasekoite ja se on neulottu koossa S.  Uusi ylhäältä alas neulottu versio on nelinkertaisesta hiuksenhienosta mohairsekoitteesta koossa M. Molemmat takit on kuvattu 170 cm pitkän mallin päällä, jonka strategiset mitat ovat 80 – 70 – 95 cm.
HINTA: 5 € 


9. marraskuuta 2015

Still Panda

I’ve had a long time plan to make myself Still Light Tunic by Veera Välimäki. It was on my to do -list for a really, really long time, for years and I even got the pattern in the beginning of the year as a Mummot lumessa birthday raffle gift… Now I finally took the time to make it!

I did some modifications to the pattern and they are listed in my project page onRavelry, as well as modifications that I need to do to the next one. The biggest modification though was to mash-up the pattern with my own Panda pattern:



I’m really pleased with my new tunic! 

7. lokakuuta 2015

Test knitters wanted again: Eufrosyyne jacket


Sizes: S – M – L – XL – XXL – 3XL to fit bust Circ 80 – 90 – 100 – 110 – 120 – 130 cm (32 – 36 – 40 – 44 – 48 – 52”)
Gauge: 10 x 10 cm (4”) = 20 sts and 26 rows
Yarn weight: sport/DK
Deadline: February 14th, 2016
More in my groups test thread.
Eufrosyyne is worked top down without any seams. The garter stitch collar continues as a frame through the whole hem and with optional fringes.

So this jacket that is named after my ancestor and is inspired by Finnish folklore. The stranded knitted stripe on the hem is a modification of traditional Finnish embroidery called “red embroidery”. (Here is one example of traditional red embroidery.)

This project has been a whole lot of work… I got the idea about a year ago and started to work with the first version of the jacket in the beginning of this year. The first one looked like this:


I wasn’t happy with it at all. The yarn wasn’t smooth enough… and the construction didn’t work in reality as I had imagined in my mind; there’s too much fabric in the front. I didn’t even like the first version of my stranded pattern. So I did some new calculations, modified the stranded pattern and started all over.

This time I also graded the pattern ahead and made the next version for a dear friend. I was really happy with the look on this one:


And of course I wanted my own version of the jacket! I ordered some really nice yarn and started to work with my own piece… only to once again notice that my yarn wasn’t suitable. This time it was way too thin. – The yarn has been used though to something else that I’m going to reveal shortly ;)

So I re-wrote the pattern once more, now for a whole new yarn weight. And this time my Eufrosyyne is spot on!


If you would like to test knit the pattern, follow this link to my Ravelry group where you’ll find more details about the pattern and a link further to a page where I’ve gathered some basic information about how I run my tests :)

Edit 13.10.2015: Ohjeen raakile käännetty nyt myös suomeksi!

13. syyskuuta 2015

Ruusa Girl Cardigan

Pienempi versio Ruusa neuletakista. Malli on edelleen vyötärömittainen neuletakki kirjoneulekaarrokkeella, jossa ruusut puhkeavat hiljalleen kukkaan. Työ neulotaan ylhäältä alas täysin saumattomasti, jolloin sovittaminen työn edetessä on helpompaa ja samalla voi säätää hihojen ja helman pituutta. Esim. todella hoikalle lapselle voi valita koon vartalon ympäryksen mukaan, mutta neuloa vartalon ja hihat pituuden mukaan.

Kirjoneule toteutetaan pääasiassa tasoneuleena ja pääntie muotoillaan lyhennetyin kerroksin samaan aikaan kirjoneuleen kanssa. Paikoitellen kirjoneuleessa käytetään samaan aikaa kolmea eri väriä. – Myös Ruusa tytön neuletakki ohje sisältää vinkkejä miten toteuttaa kirjoneule siististi.

KOKO: 100 – 110 – 120 – 130 – 140 – 150 cm
VALMIIN TYÖN MITAT: vartalon ympärys 63 – 67 – 70 – 75 – 78 – 82 cm
LANKA: TukuwoolFingering tai vastaava fingering vahvuinen lanka, jonka juoksevuus on n. 400 m/100 g (wpi 14)
LANGAN KULUTUS:
 pääväriä n. 330 – 430 – 550 – 710 – 925 – 1200 m, 1. kuvioväriä n. 110 – 120 – 130 – 140 – 150 – 160 m ja 2. kuvioväriä n. 35 – 40 – 45 – 50 – 60 – 70 m
PUIKOT: 2,5 ja 3 mm pyöröpuikot, tai käsialan mukaan
TIHEYS: 10 x 10 cm = 24 s ja 34 krs
VAIKEUSLUOKITUS: edistynyt
TEKNIIKAT: lyhennetyt kerrokset, kirjoneule tasona, kaavio, intarsia, väliaikainen virkkausaloitus


HINTA: 6€ 


This is a smaller version of Ruusa Cardigan. Still a cropped cardigan with a circular yoke where the roses start to blossom. Cardigan is worked top down without any seams that enable trying the work on along the way and adjusting sleeve and hem length. E.g. for a really slim child you can choose the size according to bust circumference and do the sleeve and body length according to height.

Rose and leaf motif that is works mainly flat includes using three different colours at the same time and the neckline is shaped with short rows while working the motif. – This pattern includes also tips on how to keep the stranded part neat.

SIZES: 100 – 110 – 120 – 130 – 140 – 150 cm (40 – 44 – 48 – 52 – 56 – 60”) – height of the child
FINISHED MEASUREMENTS: 
bust 63 – 67 – 70 – 75 – 78 – 82 cm (25 – 27 – 28 – 30 – 31 – 33”)
YARN WEIGHT: fingering (14 wpi)
RECOMMENDED YARN: Tukuwool Fingering
MATERIALS: 
MC about 330 – 430 – 550 – 710 – 925 – 1200 m (360 – 470 – 600 – 780 – 1010 – 1315 yd), 
CC1 about 110 – 120 – 130 – 140 – 150 – 160 m (120 – 130 – 145 – 165 – 185 – 210 yd) and CC2 about 35 – 40 – 45 – 50 – 60 – 70 m (40 – 45 – 50 – 55 – 65 – 80 yd)
NEEDLES: 2.5 and 3 mm (US 1.5 and 2.5) or a size to obtain gauge
GAUGE: 10 x 10 cm = 24 sts and 34 rows
SKILL LEVEL: advanced
TECHNIQUES: short rows, stranded knitting flat, chart, intarsia, Provisional Crochet CO


PRICE: 6€ 

25. elokuuta 2015

Tubulaaria

Neuloin tuossa alkukesästä Byzantium topin testineuleena Irina Anikeevalle ja opin samalla jotain mulle uutta: Tubular Bind Offin. Ihastuin tekniikkaan ja opettelin saman tien myös Long Tail Tubular Cast Onin (Mulla ei siis ole mitään tietoa tekniikoiden mahdollisista suomenkielisistä nimistä, saa vinkata!), joka ei antanutkaan ihan samanlaista lopputulosta… Ero ei ole iso, mutta päättelynä reunasta tulee hieman napakampi / In the beginning of summer I test knitted Byzantium top for Irina Anikeeva and learned something new: Tubular Bind Off. I fell in love with the new technique and learned right away also Long Tail Tubular Cast On that didn’t give quite the same result… The difference isn’t big, but with bind off the edge is a bit snugger:


Kuvassa on nyt kaksi eri kokoista pipoa päällekkäin eli ero ei ihan noin suuri ole :D Päällimmäisessä reuna vetää kuitenkin hieman enemmän sisäänpäin. Sormilla hipeltäessä eron huomaa kuitenkin heti.

Opeteltuani nämä uudet tekniikat, en varmaan vähään aikaan muita käytäkään 1 o, 1 n -joustinneuleessa!

There’s two different size beanies in the picture so the diverse isn’t quite that big :D The edge off beanie on the top pulls a bit inward. With your fingers though you can feel the difference immediately.

After learning these new techniques I won’t be using for a while any others for 1x1 rib!

Ai niin, kuva vielä Byzantiumista / and a picture of Byzantium top: