22. tammikuuta 2015

TESTINEULOJA, NIIN MIKÄ?

Testineuloja, tuo suunnittelijan korvaamaton apulainen! Testineuloja koeneuloo ohjeen ennen sen varsinaista julkaisua. Hyvä testineuloja tekee kiperiä kysymyksiä mm. ohjeen loogisuudesta ja löytää sekä lasku- että kirjoitusvirheet. Yhden testineulojan ei tietenkään voi olettaa löytävän kaikki virheet, minkä takia onkin hyvä olla monta neulojaa koeneulomassa ohjetta. Esim. sarjotussa ohjeessa ihannetilanne olisikin että jokainen koko neulottaisiin ainakin parin testaajan toimesta.

Välillä huutelen täällä blogissakin testineulojien perään, kun sekä oma projekti että siitä rustattu ohje kaipaa koeajoa. Mitä mä sitten odotan testineulojalta?
  • Kommunikointi tapahtuu sähköisesti (s-postilla, Ravelryssä yksityisellä viestillä tai mahdollisesti joskus jopa huhuilua testineulonnan omassa keskusteluketjussa). Myös ohje toimitetaan sähköisesti PDF-tiedostona.
  • Vaikka mulla ei ole sen kummempia tiukkoja aikatauluja, niin odotan kuitenkin että pienemmät työt ehtisi testaamaan 1-2 kk:ssa, suuremmat 3-4 kk:ssa ja todella suuritöiset 5-6 kk:ssa. Ymmärrän tietysti että neulojilla on muutakin elämää. Aina voi myös sattua ja tapahtua kaikenlaista mikä estää työn loppuun saattamisen ja tästä olisi tietysti kiva saada tietää (ei tietenkään tarvitse selostaa sen enempää syitä, kunhan kertoo ettei just nyt ole mahdollista sitten kuitenkaan testineuloa loppuun asti).
  • Perustekniikat hallussa: oikeat ja nurjat silmukat, lisäykset, kavennukset, luonti ja päättely jne. Mutta myös ohjeessa tarvittavat erikoisemmat tekniikat kannattaa hallita pääpiirteittäin. En kirjoita ohjeita täysin vasta-alkajille. Jos mallissa käytetään esim. palmikoita, niin palmikonkiertojen olisi syytä olla tuttu tekniikka, tai intarsian, kirjoneuleen, pitsin jne.
  • Koetilkku on se tärkein lähtökohta! Eli ohjeenmukaisella langalla (käytän harvemmin mitään tiettyä lankaa, vaan kerron langan vahvuuden juoksevuutena: esim. fingering vahvuinen lanka, jonka juoksevuus on n. 400-420m/100g) ohjeen mukaisen tiheyden löytyminen! Koska silmukkamäärät on laskettu nimenomaan ohjeessa mainitulla tiheydellä.
  • Pitääkö silmukkamäärät paikkaansa? Muotoilujen: useiden lisäysten ja kavennusten jälkeen silmukkamäärien pitäisi olla oikein. Tää on tarkkaa hommaa, koska virheitä sattuu kummallekin osapuolelle… Mutta varsinkin ne mun virheet olis hyvä saada pois ohjeesta!
  • Kun eteen sattuu virhe, niin mielellään mahdollisimman nopeasti yhteydenottoa  jotta saadaan virhe korjattua pois!
Muuta kivaa, muttei pakollista:
  • Musta on kiva seurata testineulonnan etenemistä. Osa testineulojista pistää jopa kuvallista raporttia työn etenemisestä ja varmistavat näin myös että ovat itse oikeilla jäljillä.
  • Tällä hetkellä muutamalla testineulonnallani on omat keskusteluketjut Ravelryssä, joissa kaikki testaajat pystyvät mun lisäkseni seuraamaan ”reaaliaikaisesti” myös muiden neulojien töiden edistymistä ja keskustelemaan virheistä, ongelmista, vinkeistä, lankavalinnoista, käsialaeroista jne.
Mitä testineuloja tästä saa?
  • Pääsee neulomaan uuden mallin ennen muita!
  • Pääsee vaikuttamaan mm. ohjeen selkeyteen ja muokkaamiseen.
  • Saa lopullisen, korjatun, ohjeen itselleen! – Kunhan on ensin neulonut testineuleen. Vaikka olisin jo julkaissut ohjeen, muiden testaajien palautteiden perusteella tehdyin korjauksin, lähetän lopullisen ohjeen vasta kun testineuloja on saattanut oman työnsä loppuun. Ts. testineulojaksi lupautumalla ei kannata kärkkyä ilmaista ohjetta tekemättä mitään sen eteen…
  • Multa ISOT KIITOKSET! :)

7 kommenttia:

  1. Itse tykkään testineulomisesta todella paljon. Tälläkin hetkellä on yksi varsinainen mysteerimytty tulossa. Alkuun en tiennyt kuin puikkokoon.langan vahvuuden ja määrän..niillä ollaan menty mysteeri kalistelun tapaan ja kohta mulla on valmiina törkeän hieno tunika..jesss..jos kaipaat lisää testineulojia lähden mielelläni sellaiseksi mehtaemanta(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva juttu. Lisään sut postituslistalle :)

      Poista
    2. Oi..Mukavaa.kiitos..ps :olen myös ravelryssä samalla nimimerkillä ;)

      Poista
  2. Minua voi aina pyydellä mukaan testineulojaksi! :) en tietenkään jokaista ohjetta neuloskele, mutta omaa silmääni mielyttävät ohjeet testailen ilomielin!
    emilia.grohn@netikka.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiva. Pistän listan jatkoksi :)

      Ja tosiaan ehdottomasti pitää suostua testineulomaan ainoastaan sellaista mistä oikeasti pitää ja mille löytyy oikeastikin käyttöä.

      Poista
  3. Minäkin olisin valmis testailemaan. =)
    Mehtäemäntä mulle vinkkas tästä ja tämän illan mietiskeltyä ja tutustellessa sun juttuihin, olisin kovasti innokas liittymään testiryhmään.
    hipsulainen79@gmail.com

    VastaaPoista