8. huhtikuuta 2015

Ruusa villatakki

Eka versio on neulottu, pingotettu, päärmeet ja napit ommeltu:



Valmiin takin myötä huomasin pari kohtaa, jotka voisi tehdä toisin, paremmin ja siistimmin… eli vaikka tämäkin versio pääsee (on jo päässyt) aktiivikäyttöön, niin se ei ole ihan mun vaatimuksia vastaava.


Ohjetta ja kaavioita olen viilannut useampaan kertaan sekä mallitilkkuillut kaarroketta suurempiin kokoihin. Suurimman koon lyhennetyt kerrokset yhdessä kirjoneuleen kanssa eivät halunneet toimia mun laskutoimituksilla alkuunkaan, kunnes äkkäsin ihan typerän kikan. Typerän, koska harmittaa että olisi ollut niin helppoa älytä se ennen kuin purin ja neuloin kaarrokkeen uudelleen SEITSEMÄÄN kertaan. Kahdeksannella kerralla onnistui kikan avulla ja nyt työ jatkuukin ihan kokonaiseksi takiksi asti.


Langat on jo myös tilattu siihen lopulliseen versioon, joka tikutellaan kaikkien taiteen sääntöjen ja tarkasti ohjeen mukaan. Sormia oikein syyhyä jo päästä varsinaisen langan kimppuun! – Ja sitten pitäisi vielä aloittaa muutama uusi versio, koska tämä projekti poiki jo jatkoidean! ;D

Ruusa Cardigan


The first version of Ruusa Cardigan is finished; knitted, blocked, hemmed and buttons sewed:



After finishing this version, I discovered some things that could be made in other, better and nester ways… so even if this version has already been in use, it doesn’t really meet my high standards.


I have worked further with the pattern, text and charts, and swatched the yoke for bigger sizes. I had some trouble getting the short rows to match my calculations for the biggest sizes and did knit and rip the yoke for SEVEN times until I got it finally right. So this time eight time’s the charm.


I’ve also ordered the yarns for my final version that will be done exactly by the pattern with no more adjustments. My fingers are already tickling and I can’t wait to get to work! – Oh and I should also start, yet again, few more new versions since this project beard an extended idea ;D

1 kommentti: