3. lokakuuta 2014

Jej mitä ahkeruutta...

... se kaikki ei vaan näy vielä täällä! Mutta pikkuhiljaa ;)

Syyskuu tuntui erittäin aikaansaavalta kuukaudelta: puikoilta valmistui pari neuletakkia ja kaikkiaan neljä pipoa. Kummatkin neuletakit tosin aloitettu jo ennen syyskuuta; eka elokuussa ja toka peräti maaliskuussa. Se aikaansaava olo tuli kuitenkin siitä, että sain neljät ohjeet testineulontavaiheeseen ja kaksi ohjetta julkaistua.

Neljä muuta ohjetta alkaa olla myös aika hyvällä mallilla ja saan piakkoin niihinkin huudella testineulojia :)

Kun tuntui siltä että niin moni työ on valmistunut, niin tottakai annoin itselleni luvan aloittaa uuden työn. Ja sitten aloitin toisenkin. Hups. Vaikka pelästyinkin keskeneräisten määrää! Sain yhtenä päivänä päähäni ruveta parittamaan pyöröpuikkojen "koteloita" (niitä muovipusseja) oikean kokoisiin puikkoihin keskeneräisiin töihin... niitä on ihan älytön määrä! Ja vielä jäi löytymättä viiteen koteloon puikot! En vaan enää keksi missä mulla muka voisi olla enää keskeneräisiä töitä...

Työ mikä on viimeviikonlopun neuleristeilystä lähtien edistynyt eniten on palmikkopaita/tunika/mekko, riippuen kuinka pitkään helmaan lanka riittää:


Lanka 100% puuvilla, jonka sain "vaihtokaupassa". Ihanan aivotonta neulottavaa! Ja se juju tulee niskaan ;)

Toinen juuri aloitettu työ onkin sitten kevyen raskasta neulottavaa:


Beige lanka on henkäyksen kevyttä ColourMartin angora/merino sekoitetta (todellinen kirpparilöytö: kartiollinen kahdella eurolla), mutta työssä tuntuu olevan miljoona silmukkaa ja yksi kerros tuntuu kestävän ikuisuuden. Ilman pientä neonpinkkiä intarsia osuutta tuo ei edistyisi kyllä yhtään kun olisi niin tylsää.

Tämä jälkimmäinen taitaa lähteä mukaan viikonloppuneuleeksi. Ihan vaan sen takia että on kevyt :D

1 kommentti:

  1. Voi kun kauniita !
    Tuo palmikkoneule on ihan huippunätti.
    Kaikki tekemäsi vaatteen on aina niin muodikkaita.
    Minullakin valmistui eilen kaksi vaatetta ja toinen oli jo tänään päälläni.

    VastaaPoista