7. helmikuuta 2013

Vihreää

Työn alla on simppeli poolopaita. Tai no, aika simppeli. Onko pitsi ikinä simppeliä? No tämä malli on kehitelty simppeliksi. Tykästyin Cookie A:n Twisted Flower Sockien pitsiosuuten ja yksinkertaistin sitä vielä hieman:


Paidan tuleva siluetti on sitten taas niin simppeli: peruspoolo ilman sen kummempia muotoiluja. Eli suoraa pötköä ylhäältä alas raglan hihoilla. Kiitos pitsimallin, ei niin tylsää tikuteltavaa.

Lanka on ylijäämää parin vuoden takaisesta miestenpaita-projektista. Espanjalaista villasekoitetta. Jaa mistä tiedän? No googlaamalla kartion sisällä oleva teksti, löytyy espanjalaisen kehräämön osoite muttei nettisivuja. Ja materiaalikoostumuksen päättelin polttotestillä. – Lanka on niin ihanaa neulottavaa ja työ edistyy todella mukavaa vauhtia. Varsinkin kun ottaa huomioon, että tikuttelen 2 mm puikoilla ja langan juoksevuus on noin 700m/100g.

Pääntielle loin silmukat vähän summamutikassa väliaikaisella aloituksella, virkkausaloituksella. Merkkasin raglanhihojen saumat silmukkamerkeillä, joiden kohdalla lisäsin joka 2. krs silmukoita. Posotin menemään lyhennetyillä krs:lla, kunnes takakpl:n pituus oli 3 cm ja jatkoin sitten suljettuna neuleena. Eka yritys meni toki pieleen pitsineuleen kanssa ja sain aloittaa alusta… Mallitilkku, mikä se on? Jotain mihin olisi voinut harjoitella esim. sitä pitsimallikertaa! :D

Ekassa sovituksessa, jossa siis tarkistin onko raglansaumat jo kainaloissa niin ettei tule kinnaamaan, ei mun pieni pää meinannut mennä läpi pääntiestä! Hieman varuillani erotin hihat ja vartalon ja neuloin kerän loppuun. Seuraavalla kerällä aloitin kauluksen: purin väliaikaisen aloituksen, neuloin muutaman krs:n joustinneuletta ja sovitin uudestaan… ei enää ollenkaan liian tiukka! Huoh! 1 o, 1 n -joustinneule kierretyillä silmukoilla on just sopivan napakka. Eli se oli se ketjusilmukkarivi, joka oli liian tiukka.

Tein kauluksen loppuun ja jatkoin hihojen kanssa. Vuorotellen ettei unohdu missä kohtaa kaventelin. Nyt on paita edennyt noin parissa viikossa tämän näköiseksi:


Ja kuvauksen jälkeenhän on toinen hiha edennyt jo hyvää vauhtia pidemmäksi.

Väri on niin mua! Vihreä! Tai oikeastaan vähän murrettu; harmahtavan vihreä. Jo pelkkä väri saa työn näyttämään ihanan pehmeältä. Ja se on ihanan pehmeä! En riisuisi ollenkaan jos olisi jo valmis :D

I’m working on a really simple project: basic turtleneck pullover. The “thing” is lace pattern that I have modified from Cookie A’s Twisted Flower Sock -pattern. I’m knitting with 2 mm needles with light fingering weight yarn. The pictures above are a close-up of the lace pattern and how the pullover looks like at the moment. It is so my colour and so, so soft. I wouldn’t take the pullover of ever again if it was already finished :D


3 kommenttia: